Yleistä yhtiön purkamisesta
Osakeyhtiön purkaminen tarkoittaa yhtiön toiminnan lopullista päättymistä. Osakeyhtiö voidaan purkaa selvitys- tai konkurssimenettelyllä tai sulautumisen tai jakautumisen kautta.
Yhtiö voidaan purkaa ns. vapaaehtoisesti selvitystilamenettelyn [6.4.4.2 Selvitystila] kautta. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous voi päättää tai rekisteriviranomainen (Patentti- ja rekisterihallitus) tietyissä tilanteissa antaa määräyksen yhtiön asettamisesta selvitystilaan. Selvitystilan aikana yhtiön toiminta lopetetaan, velat maksetaan ja omaisuus jaetaan omistajille, jonka jälkeen yhtiö poistetaan kaupparekisteristä. Yhtiö voidaan joissakin tapauksissa poistaa rekisteristä myös viranomaistoimin ilman selvitystilamenettelyä.
Myös yhtiön konkurssi [6.4.4.5 Konkurssi] voi johtaa yhtiön purkamiseen. Konkurssiin asetettu yhtiö katsotaan purkautuneeksi, jos konkurssin päättyessä ei ole jäljellä omaisuutta tai konkurssissa on määrätty jäljellä olevan omaisuuden käytöstä.
Yrityssaneerausmenettelyllä [6.4.5 Yrityssaneeraus yleisesti] pyritään taloudellisissa vaikeuksissa olevan yhtiön jatkamiskelpoisen yritystoiminnan tervehdyttämiseen. Yrityssaneerauksessa ei siis ole kysymys yhtiön purkamisesta vaan pikemminkin sen välttämisestä. Kaikissa tilanteissa yhtiön saneerausohjelma ei kuitenkaan menesty toivotulla tavalla, vaan se raukeaa, ja yhtiö saatetaan esimerkiksi asettaa konkurssiin.
Yhtiö voi purkautua myös sulautumisen tai jakautumisen seurauksena. Sulautumisessa [6.4.2 Sulautuminen (fuusio)] sulautuva yhtiö purkautuu ja kokonaisjakautumisessa [6.4.3 Jakautuminen]