Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Yhtiön edustaminen osakeyhtiölain nojalla

    Hallituksella on osakeyhtiölain nojalla oikeus edustaa yhtiötä. Yksittäinen hallituksen jäsen ei voi edustaa yhtiötä ilman erillistä valtuutusta tai erillistä edustamisoikeutta. Hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on paikalla, mikäli yhtiöjärjestyksessä [Yhtiöjärjestyksen sisältö]⁠ ei määrätä tätä suuremmasta määrästä.

    Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa yhtiötä asiassa, joka kuuluu hänen tehtäviinsä [Toimitusjohtajan tehtävät]⁠. Edustamiskelpoisuuden lisärajoituksena on, että oikeustoimen on liityttävä yhtiön juoksevan hallinnon hoitoon. Toimitusjohtaja saa ryhtyä yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin tai laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut, tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto toimista.

    Yhtiön toimitusjohtajalla ja henkilökunnalla on lisäksi aina kelpoisuus edustaa yhtiötä toimenkuvaansa yleensä kuuluvissa asioissa. Edustaminen tapahtuu tällöin asemavaltuutuksen [Yleiset valtuutussäännöt]⁠ perusteella. Hallituksen jäsenellä, varajäsenellä, toimitusjohtajalla ja henkilöllä, jolla on oikeus edustaa yhtiötä, on yksin kelpoisuus ottaa yhtiön puolesta vastaan haasteita ja muita tiedoksiantoja. Lisäksi hallituksen varsinainen jäsen on kelpoinen yksin tekemään osakeyhtiön perus- ja muutosilmoituksen kaupparekisteriin.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki, 6 luku⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.