Lunastuksen edellytykset
Vähemmistöosakkaan asema voi olla melko turvaton, jos hänen taloudelliset etunsa joutuvat ristiriitaan enemmistövaltaa harjoittavan osakkaan tai osakkaiden kanssa. Vähemmistöosakkaalla on osakeyhtiölain mukaan erityisiä vähemmistösuojakeinoja [Osakkeenomistajien oikeuksia suojaavat säännökset]
Ristiriitatilanne vähemmistö- ja enemmistöosakkaan välillä on pyritty ratkaisemaan vähemmistöosakkeiden lunastussäännöksillä. Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla, jolla on enemmän kuin yhdeksän kymmenesosaa yhtiön osakkeista ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä (lunastaja), on oikeus käyvästä hinnasta lunastaa muiden osakkeenomistajien osakkeet.
Osakkeenomistajalla, jonka osake voidaan lunastaa, on vastaavasti milloin tahansa lunastusedellytysten täyttyessä oikeus vaatia osakkeensa lunastamista. Lunastusta vaativan osakkeenomistajan on kuitenkin esitettävä lunastusvaatimus kaikista omistamistaan osakkeista. Hän ei voi vaatia ainoastaan osaa osakkeistaan lunastettavaksi.
Lunastusvelvollisella osakkaalla on toisaalta oikeus lunastaa kaikki vähemmistöosakkeet, vaikka vain jotkut vähemmistöosakkaat olisivat esittäneet lunastusvaatimuksensa.
Lunastusoikeutta ja -velvollisuutta koskevista säännöksistä ei voida yhtiöjärjestyksessä poiketa siltä osin, kuin säännösten tarkoituksena on suojata vähemmistöosakkaita. Tästä johtuen yhtiöjärjestyksessä ei voida esimerkiksi määrätä lunastusvelvollisuuden aikaansaavaa osake- ja ääntenenemmistöä laissa säädettyä korkeammaksi eikä myöskään alentaa lunastusoikeuden tuottavia osake- ja ääntenenemmistöä laissa säädetystä.
Tässä kuvatun vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn lisäksi osakkaalla voi olla oikeus ajaa lunastusvaatimuskannetta vaikutusvaltaansa väärinkäyttänyttä osakkeenomistajaa vastaan [Osakkeenomistajien oikeuksia suojaavat säännökset].