Konsernit
Konserni on kahden tai useamman itsenäisen yrityksen muodostama taloudellinen kokonaisuus, jossa yhdellä yrityksellä (emoyrityksellä) on määräysvalta muihin yrityksiin (tytäryrityksiin) nähden. Konserniin kuuluvien yritysten ei välttämättä ole oltava osakeyhtiöitä, vaan ne voivat olla myös muita yhteisöjä ja säätiöitä jotka ovat käytettävissä yritystoimintaan. Konsernia koskevat määritelmät ja säännökset löytyvät lähinnä osakeyhtiö- ja kirjanpitolaista.
Konserni muodostuu osakeyhtiölain tarkoittamalla tavalla silloin, kun osakeyhtiöllä (emoyhtiö) on määräysvalta kotimaisessa tai ulkomaisessa yhteisössä tai säätiössä (tytäryhteisö). Yhtiöllä katsotaan olevan määräysvalta silloin, kun:
yhtiö omistaa yli puolet toisen yhteisön osakkeiden tai vastaavien osuuksien tuottamista äänistä; tai
yhtiöllä on oikeus nimittää yli puolet toisen yhteisön hallituksen tai tätä vastaavan elimen jäsenistä tai sen elimen jäsenistä, jolla on oikeus nimittää hallituksen tai sitä vastaavan elimen jäsenet.
Lisäksi osakeyhtiöllä katsotaan olevan määräysvalta, jos sillä yhdessä yhden tai useamman tytäryhteisönsä kanssa taikka tytäryhteisöllä yksin tai yhdessä muiden tytäryhteisöjen kanssa on edellä kuvatun kaltainen määräysvalta toisessa yhteisössä.
Määräysvalta voi siis perustua äänivaltaan tai nimitysvaltaan.
Konsernitilinpäätöstä koskevilla kirjanpitosäännöksillä [Taloushallinto] pyritään varmistamaan oikeiden ja riittävien tietojen antaminen konsernin muodostaman taloudellisen kokonaisuuden toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Yhtiöoikeudellisilla konsernisäännöksillä taas pyritään suojaamaan emoyhtiön vähemmistöosakkaita johdon ja enemmistöomistajan pyrkimyksiltä kiertää osakeyhtiölain säännöksiä. Esimerkiksi yhtiölle itselleen tai sen tytäryhteisölle kuuluvalla osakkeella ei saa osallistua yhtiön omaan yhtiökokoukseen. Osakeyhtiöoikeudellisten konsernisäännösten vastainen menettely johtaa yleensä toimen pätemättömyyteen. Yhtiön johto on myös vahingonkorvausvastuussa tällaisesta lainvastaisesta menettelystä, mikäli sen katsotaan syyllistyneen huolimattomuuteen.
Konserniyhtiöiden verotuksessa konsernisuhde otetaan huomioon osinkojenjaon verotuksessa, kun emoyhtiö jakaa osinkoa tytäryhtiölle tai toisin päin.