Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Yhtiön edustaminen yhtiöjärjestyksen nojalla

    Yhtiöjärjestyksessä [Yhtiöjärjestyksen sisältö]⁠ voidaan määrätä, että hallituksen jäsenellä tai toimitusjohtajalla on oikeus edustaa yhtiötä, jolloin edustusoikeus perustuu asemaan. Yhtiöjärjestyksessä voidaan myös määrätä, että hallitus voi antaa edustusoikeuden jäsenelleen, toimitusjohtajalle tai muulle henkilölle, jolloin edustusoikeus on henkilökohtainen. Hallitus voi milloin tahansa peruuttaa jäsenelleen, toimitusjohtajalle tai muulle henkilölle yhtiöjärjestyksen nojalla antamansa edustamisoikeuden.

    Edustamisoikeus voidaan rajoittaa siten, että oikeus on ainoastaan kahdella tai useammalla henkilöllä yhdessä. Lisäksi on huomattava, että yhtiöjärjestyksen toimialamääräys rajoittaa yhtiön edustajan toimivallan toimialaan kuuluviin asioihin.Muuta rajoitusta ei saa merkitä kaupparekisteriin. Muunlaiset rajoitukset ovat kuitenkin mahdollisia esimerkiksi sisällyttämällä ne yhtiön sisäisiin määräyksiin tai menettelyohjeisiin. Tällaisiin kaupparekisteriin merkitsemättömiin rajoituksiin ei kuitenkaan voida vedota vilpittömässä mielessä olleeseen kolmanteen nähden.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki, 6 luku⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.