Konsernikäsite
Kirjanpitolain mukaan konserni muodostuu silloin, kun kirjanpitovelvollisella on määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa tai siihen verrattavassa ulkomaisessa yhteisössä. Kuten edellä [Kirjanpidon tarkoitus ja kirjanpitovelvollisuus] on todettu, kirjanpitovelvollisia ovat lähtökohtaisesti kaikki yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt.
Konsernisuhteen perustavan määräysvallan katsotaan syntyvän silloin, kun kirjanpitovelvollinen (emoyhteisö):
omistaa yli puolet toisen yhteisön (tytäryhteisö) osakkeiden tai vastaavien osuuksien tuottamista äänistä; tai
on oikeutettu nimittämään yli puolet toisen yhteisön (tytäryhteisö) hallituksen tai tätä vastaavan elimen jäsenistä tai sen elimen jäsenistä, jolla on oikeus nimittää hallituksen tai sitä vastaavan elimen jäsenet (esimerkiksi osakeyhtiössä hallintoneuvosto).
Määritelmässä tarkoitettu äänivalta tai nimitysoikeus voi perustua paitsi varsinaiseen omistukseen tai jäsenyyteen, myös esimerkiksi yhtiöjärjestyksen tai yhtiösopimuksen määräykseen tai muuhun sopimukseen. Äänivaltaa laskettaessa ei myöskään ole vaikutusta mahdollisella äänestysrajoituksella, vaikka se käytännössä estäisi emoyhteisöä käyttämästä koko äänivaltaansa.
Konsernisuhteella on kirjanpidossa ennen kaikkea merkitystä velvollisuuteen laatia konsernitilinpäätös ja konserniyhtiöiden välisten konsernin sisäisten kirjanpidollisten erien kirjaukseen.