Aiesopimus

Aiesopimus ei ole lähtökohtaisesti sitova. Aiesopimuksesta käytetään kansainvälisesti nimitystä ”letter of intent” tai ”memorandum of understanding”. Aiesopimukseen voidaan kirjata neuvotteluiden tietynhetkinen vaihe. Siihen voidaan esimerkiksi koota käsiteltyjä asioita ja osapuolten kantoja niihin sekä mahdolliset jatkosuunnitelmat. Aiesopimus voikin toimia hyvänä pohjana jatkoneuvotteluille. Se ei kuitenkaan velvoita lopullisen sopimuksen päättämiseen tai neuvotteluiden jatkamiseen. Aiesopimuksessa voi olla myös joitakin sitovia ehtoja, kuten salassapitolauseke koskien neuvotteluissa vaihdettua tietoja.

Aiesopimus sekoittuu usein esisopimukseen, joka puolestaan on sitova. Sopimuksen sitovuus ei kuitenkaan määräydy otsikon mukaan vaan sopimuksen sisällön mukaan. Hyvin yksityiskohtainen aiesopimukseksi nimetty asiakirja, josta voidaan päätellä osapuolten tarkoittaneen sitoutua itse sopimuksen tekemiseen, voidaankin katsoa esisopimukseksi. Korkein oikeus on tulkinnut, että asiakirja oli sitova esisopimus, vaikka se oli otsikoitu aiesopimukseksi. Katso tarkemmin [Esisopimus]⁠.

Vaikka aiesopimus ei sido, sillä voi olla muita oikeusvaikutuksia. Se, että osapuolet ovat tehneet aiesopimuksen antaa vaikutelman sitoutumisesta ja kasvattaa luottamusta sopimuksen syntymiseen. Joissakin, joskin melko harvinaisissa tilanteissa tämä saattaa johtaa kulujen korvaamisvelvollisuuteen sopimuksen jäätyä syntymättä, ks. tarkemmin [Vastuun peruste sopimusneuvotteluissa]⁠.