Yhtiön varojen vähentyminen
Kun yhtiön hallitus havaitsee sen oman pääoman olevan negatiivinen, sen on tehtävä osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus. Hallitus voi havaita tämän seikan joko tilinpäätöstä laatiessaan tai yhtiön toiminnan aikana esimerkiksi tavanomaisesta talousraportoinnista. Oman pääoman määrää osakepääoman menettämissäännöksen kannalta laskettaessa omaan pääomaan luetaan lisäksi eräitä muita kirjanpidon eriä, kuten pääomalainat ja kertynyt poistoero.
Rekisterimerkintä voidaan poistaa uudella rekisteri-ilmoituksella, kun yhtiön omaa pääomaa on jälleen kertynyt yli puolet osakepääomasta. Ilmoitukseen tulee liittää tase ja tarvittaessa selvitys mahdollisista oman pääoman lisäyksistä, joiden on oltava tilintarkastettuja, jos yhtiöllä on lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan velvollisuus valita tilintarkastaja.
Julkisen osakeyhtiön osalta hallituksen on viipymättä laadittava tilinpäätös ja toimintakertomus, jos se havaitsee oman pääoman olevan alle puolet osakepääomasta. Jos yhtiön oma pääoma on laaditun taseen mukaan alle puolet osakepääomasta, hallituksen on viipymättä kutsuttava yhtiökokous koolle päättämään toimenpiteistä yhtiön taloudellisen aseman tervehdyttämiseksi. Yhtiökokous on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa tilinpäätöksen laatimisesta.
Edellä mainittujen säännösten rikkominen, esimerkiksi jos julkisen osakeyhtiön hallitus ei kutsu yhtiökokousta koolle, vaikka se on siihen lain mukaan velvollinen, voi laukaista vahingonkorvausvastuun [Johtohenkilön vahingonkorvausvastuu] yhtiön johdolle. Vahingonkorvausvastuu voi tulla kyseeseen lähinnä velkojille aiheutuneiden vahinkojen osalta.