Yhtiön poistaminen rekisteristä
Jos yhtiön varat eivät riitä selvityskulujen maksamiseen tai varojen määrästä ei saada tietoa eikä osakkeenomistaja, velkoja tai muu ilmoita ottavansa vastatakseen selvitysmenettelyn kuluista, yhtiö on selvitystilaan asettamisen sijasta poistettava rekisteristä. Rekisteristä poistaminen voi tapahtua patentti- ja rekisterihallituksen toimesta samoin edellytyksin ja samojen tahojen aloitteesta kuin selvitystilaan määrääminenkin [6.4.4.2 Selvitystila].
Rekisteristä poistetun yhtiön varoja ei saa jakaa osakkeenomistajille ilman selvitysmenettelyä. Erityissäännöksen nojalla näin voidaan kuitenkin tehdä viiden vuoden kuluttua, jos velkojia ei ole ilmaantunut ja yhtiön varojen määrä on enintään 8 000 euroa.
Rekisteristä poistettu yhtiö on periaatteessa purkautuneen yhtiön asemassa eli se ei ole kelpoinen tekemään sitoumuksia yhtiön nimissä. Yhtiön edustajat voivat kuitenkin ryhtyä velan maksamiseksi ja yhtiön omaisuuden säilyttämiseksi välttämättömiin toimiin. Edustaja tai edustajat on valittava osakkeenomistajien kokouksessa, johon sovelletaan osakeyhtiölain yhtiökokouksia koskevia säännöksiä.