Yksinoikeuden saaminen toiminimeen
Yksinoikeus toiminimeen voidaan saada kahdella tavalla. Nimi voidaan ensinnäkin rekisteröidä. Rekisteröinnin kautta yksinoikeus nimeen saadaan heti, kun se on rekisteröity kaupparekisteriin. Lähes kaikki elinkeinotoimintaa harjoittavat ovat velvollisia tekemään perustamisilmoituksen kaupparekisteriin [Kaupparekisteri], missä yhteydessä myös toiminimi, jolla elinkeinoa aiotaan harjoittaa, ilmoitetaan rekisteröitäväksi. Tietyssä laajuudessa suojataan lisäksi käytössä vakiintunutta toiminimeä. Vakiintunut toiminimi tarkoittaa, että yrityksen toiminnan kohderyhmä yleisesti tunnistaa yrityksen nimen. Vakiintuminen tapahtuu ajan myötä ja toiminimen laajemman käytön seurauksena. Yksinoikeus toissijaiseen tunnukseen voidaan saada vain vakiinnuttamalla tunnus käytössä tai rekisteröimällä tällainen tunnus tavaramerkkinä [Tavaramerkki].
Rekisteröitävän toiminimen tulee olla sellainen, että se yksilöi yrityksen riittävästi. Yksilöivyysvaatimus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pelkästään toiminnan laatua tai tarjottavia palveluita tai tavaroita kuvaava nimi ei ole rekisteröitävissä toiminimeksi, kuten eivät myöskään yleisesti käytetyt paikannimet. Kahden tai useamman sanan yhdistelmä saattaa kuitenkin muodostaa yksilöivän, rekisteröimiskelpoisen toiminimen, vaikka sen yksittäiset sanat eivät täyttäisikään yksilöivyysvaatimusta. (esim. ”Itä-Helsingin Autokatsastus Oy”). Lisäksi toiminimen on erotuttava aiemmista rekisterissä olevista nimistä kirjoitusasultaan ja ääntämiseltään. Toiminimi ei myöskään saa olla harhaanjohtava tai hyvän tavan tai yleisen järjestyksen vastainen, eikä sekoitettavissa toisiin toiminimiin tai tavaramerkkeihin. Sekoitettavuusharkinnassa tarkastellaan, ovatko toimialat samoja tai samankaltaisia. Rekisteröinti on sekoitettavuustilanteesta huolimatta mahdollista, jos esteenä olevan, samankaltaisen toiminimen haltijalta saatu kirjallinen suostumus.
Yrityksen kannattaa ennen toiminimen valitsemista tutustua jo rekisteröityihin toiminimiin, joita löytyy yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ-tietopalvelu). Tältä osin on syytä pitää mielessä, että ennen nykyisen toiminimilain voimaantuloa laissa ei ollut nykyistä yksilöivyysvaatimusta toiminimen rekisteröinnille, mistä syystä rekisterissä on paljon toiminimiä, jotka eivät täytä yksilöivyysvaatimusta (esim. Nokia Oyj).