Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Osakkaan varallisuusoikeudet

    Osakkaan varallisuusoikeudet liittyvät osakkaan tekemään sijoitukseen yhtiössä ja oikeuteen saada sijoitukselleen tuottoa. Osakeyhtiölaissa mainittuja osakkaan varallisuusoikeuksia ovat muun muassa:

    • osinko-oikeus eli oikeus yhtiön tuottamaan voittoon,

    • oikeus saada yhtiön purkautuessa osuus yhtiön omaisuudesta,

    • yhtiön sulautuessa toiseen yhtiöön, oikeus vaatia osakkeidensa lunastamista,

    • yhtiön jakautumistilanteessa oikeus saada vastaanottavan yhtiön osakkeita tai muuta jakautumisvastiketta ja

    • merkintäoikeus tilanteessa, jossa osakkeita, optio-oikeuksia tai muita erityisiä oikeuksia tarjotaan kaikille osakkeenomistajille nykyisen omistuksen suhteessa.

    Tiettyyn osakkeeseen liittyvät varallisuusoikeudet vaihtelevat tapauskohtaisesti mm. yhtiökokouksen päätöksen tai yhtiöjärjestyksen säännösten mukaan.

    Suurin ero osakkeiden hallinnoimis- ja varallisuusoikeuksien välillä on niiden siirrettävyydessä irrallisena itse osakkeesta. Hallinnoimisoikeudet eivät voi olla itsenäisen luovutuksen kohteena, eikä osakkeenomistaja voi pidättää niitä itselleen luovuttaessaan osakkeensa. Poikkeuksena on esimerkiksi oikeus äänestää yhtiökokouksessa, jonka voi valtakirjalla siirtää toiselle tai jota voi käyttää asiamiehen välityksellä. Varallisuusoikeudet ovat yleensä siirrettävissä osakkeista erillään.

    Osakkaalla voi myös olla osakeyhtiölain ulkopuolisia oikeuksia ja/tai velvollisuuksia esimerkiksi perustamis- tai osakassopimuksen nojalla.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.