Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Yhtiön lähipiiri

    Ketkä kuuluvat yhtiön lähipiiriin?

    Yhtiön lähipiirillä tarkoitetaan ihmisiä tai toisia yhtiöitä ja yhteisöjä, jotka asemansa vuoksi ovat erityisessä läheisessä suhteessa yhtiöön. Yhtiön lähipiiriin kuuluvat:

    1. yhtiön emoyhtiö tai muu henkilö, jolla on yli 50 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä tai muuten kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta yhtiössä (tai, jollei yhtiössä ole tällaista osakkeenomistajaa, lähipiiriin kuuluu osakkeenomistaja, jolla on vähintään 20 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä tai joka voi muuten käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa yhtiön taloutta ja liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa);

    2. yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen ja varajäsen ja toimitusjohtaja ja tämän sijainen;

    3. edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun aviopuoliso tai hänen kanssaan samassa taloudessa asuva avopuoliso, oma ja puolison lapsi, lapsenlapsi, vanhempi ja isovanhempi;

    4. oikeushenkilö, jossa 1–3 kohdassa tarkoitettu henkilö on hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen tai varajäsen, toimitusjohtaja tai tämän sijainen tai vastaavassa asemassa;

    5.  oikeushenkilö, jossa yhtiön hallituksen jäsenellä tai muulla 1–3 kohdassa tarkoitetulla henkilöllä on yksin tai yhdessä toisten mainittujen kanssa yli 50 prosenttia yhteisön kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamista äänistä tai muuten kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta;

    6. oikeushenkilö, jossa 1 kohdassa tarkoitetulla emoyhteisöllä tai muulla yhtiössä määräysvaltaa käyttävällä henkilöllä on 20–50 prosenttia oikeushenkilön kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamista äänistä tai emoyhteisö tai muu yhtiössä määräysvaltaa käyttävä henkilö voi muuten käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa oikeushenkilön taloutta ja liiketoimintaa koskevassa päätöksenteossa.

    Huomioi, että ääniosuutta laskettaessa osakkeenomistajan äänimäärään lasketaan hänen määräysvallassaan olevan oikeushenkilön omistamien yhtiön osakkeiden tuottamat äänet. Ääniosuutta laskettaessa ei oteta huomioon lakiin tai yhteisön yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin sisältyvää äänestysrajoitusta, ja yhtiön kokonaisäänimäärää laskettaessa ei oteta huomioon yhtiölle tai sen tytäryritykselle kuuluvia yhtiön osakkeita.

    Lähipiirimääritelmää sovelletaan tilinpäätöstietoihin lähipiirilainoista- ja vastuista, omien osakkeiden hankkimiseen henkilöstölle ja lähipiiritoimella aiheutetun vahingon korvaamiseen.

    Pörssiyhtiöiden lähipiiri

    Pörssiyhtiöiden lähipiirin määritelmä on laajempi. Määritelmä vastaa kansainvälistä IAS 24 -kirjanpitostandardia ja on tarkoitettu tulkittavaksi yhtenevästi standardin kanssa. Pörssiyhtiön lähipiiriin kuuluu edellä lueteltujen lisäksi myös mm. yhtiön tai sen emoyrityksen johtoryhmän jäsenet, lähipiiriin kuuluvien ihmisten kaikki lapset, kaikki muut lähipiiriin kuuluvan huollettavat sekä oikeushenkilöt, joissa edellä mainituilla yksin tai yhdessä muiden lähipiiriläisten kanssa on määräysvalta.

    Pörssiyhtiöiden kohdalla lähipiirimääritelmää sovelletaan myös tietyin edellytyksin päätöksentekoon. Lähipiiritoimeksi luetaan oikeustoimet, jotka eivät ole yhtiön tavanomaista liiketoimintaa tai sitä ei toteuteta tavanomaisin kaupallisin ehdoin. Pörssiyhtiön hallitus päättää yleistoimivaltansa nojalla lähipiiritoimista, mutta päätökseen vaaditaan enemmistö niiden jäsenten äänistä, jotka eivät ole lähipiirisuhteessa päätettävään toimeen. Hallitus voi viedä lähipiiritointa koskevan päätöksen yhtiökokouksen päätettäväksi. Myös yhtiökokouskäsittelyssä vaaditaan enemmistöä niiden osakkeenomistajien äänistä, jotka eivät ole lähipiirisuhteessa päätettävään toimeen.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki, 1 luku⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.