Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Enemmistöpäätös

    Pääsääntöisesti yhtiökokouksen päätökseksi tulee se ehdotus, jota on kannattanut enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Jos äänet menevät tasan, voittaa ehdotus, johon puheenjohtaja yhtyy, ellei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty toisin. On huomattava, että enemmistöpäätöksissä enemmistö lasketaan pääsäännön mukaan kokouksessa annetuista äänistä eikä kokouksessa edustetuista äänistä.

    Henkilövaaleissa valituksi tulee se, joka saa eniten ääniä. Yhtiökokous voi kuitenkin ennen vaalia päättää, että valituksi tulee se, joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, ellei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty toisin.

    Yhtiöjärjestykseen voidaan ottaa määräys, jolla tiukennetaan lain määräyksiä vaadittavasta enemmistöstä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan esimerkiksi määrätä, että ehdotuksen hyväksymiseksi vaaditaan enemmistö paitsi kokouksessa annetuista, myös kokouksessa edustetuista äänistä. Myös yhtiön osakassopimus voi sisältää tällaisia määräyksiä, jotka sitovat osakkeenomistajia sopimusoikeudellisesti. Yhtiöjärjestykseen ei kuitenkaan saa muutoin kuin vaalien osalta ottaa määräystä, jolla lievennetään laissa säädettyä enemmistövaatimusta.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki, 5 luku⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.