Yhtiökokouksen paikka
Yhtiökokous pidetään yhtiön kotipaikassa, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä toisestakin kokouspaikkakunnasta. Lisäksi yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä kokouspaikkakunnaksi myös paikkakunta ulkomailla. Paikkakunta on tällöin mainittava yhtiöjärjestyksessä samalla tarkkuudella kuin yhtiön kotipaikka.
Jos yhtiökokouspaikkakunnan siirtäminen ulkomaille vaikeuttaa liiallisesti osakkeenomistajien osallistumisoikeutta, asiaa koskeva yhtiöjärjestyksen muutos voi olla osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen [Yhtiökokouksen päätöksen moitteenvaraisuus tai mitättömyys]. Hyväksyttävä syy siirtää kokouspaikka muuhun maahan on esimerkiksi se, että osakkeenomistajat asuvat siellä.
Hallitus voi päättää, että yhtiökokous järjestetään hybridimuotoisena siten, että osakkeenomistaja voi osallistua kokoukseen fyysisesti kokouspaikalla tai käyttää täysimääräisesti päätösvaltaansa tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana, jollei yhtiöjärjestyksessä rajoiteta tai kielletä tällaisen kokouksen järjestämistä.
Hallitus voi päättää myös, että yhtiökokous järjestetään kokonaan etänä ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat käyttävät täysimääräisesti päätösvaltaansa ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Edellytyksenä tällaiselle menettelylle on, että yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous on järjestettävä tai voidaan järjestää näin. Mikäli yhtiö haluaa siis mahdollistaa kokonaan etänä pidettävän kokouksen, tulee siitä ottaa määräys yhtiöjärjestykseen.