Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Rahoitus ja varojen jakaminen

    Avoimen yhtiön perustamisessa ei tarvita alkupääomaa, sillä yhtiösopimuksessa sovitun yhtiömiehen yhtiölle suorittaman yhtiöpanoksen ei tarvitse olla rahamääräinen vaan se voi olla esimerkiksi niin sanottu "työpanos". Kommandiittiyhtiössä olevan äänettömän yhtiömiehen yhtiöpanoksen tulee kuitenkin olla aina rahamääräinen. Yhtiön alkupääomalle ei ole asetettu mitään alarajaa ja täten alkupääoma voi olla esimerkiksi yhden euron suuruinen.

    Yhtiömiehillä on oikeus kohtuulliseen vastikkeeseen yhtiölle tekemästään työstä, ellei olosuhteista ilmene, että työ oli tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta tai yhtiösopimuksessa ole toisin sovittu.

    Yhtiömiesten jakaessa voittoa tilikauden voitosta, tulee yhtiömiehille suorittaa ensiksi korko hänen tilikauden alkaessa jäljellä olleelle yhtiöpanokselleen. Tämän jälkeen jaetaan voiton loppuosa yhtiömiesten kesken tasan, jollei yhtiösopimuksessa ole toisin sovittu. Kommandiittiyhtiössä yhtiön voitosta maksetaan kuitenkin ensin äänettömille yhtiömiehille yhtiösopimuksen mukainen korko yhtiöön sijoitetulle pääomalle, jollei yhtiösopimuksessa ole toisin sovittu. Vasta tämän jälkeen mahdollinen voiton loppuosa on jaettavissa vastuunalaisille yhtiömiehille.

    Lait (FINLEX)

    • Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.