Tunnistamistietojen käsittely yrityssalaisuuksien paljastamisen selvittämiseksi
Yhteisötilaaja saa käsitellä tunnistamistietoja yrityssalaisuuksien paljastamisen ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi silloin, kun laissa säädetyt muut edellytykset täyttyvät. Yrityssalaisuudella tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta tai muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle.
Käsittelyoikeus rajoittuu keskeisten yrityssalaisuuksien paljastamisen selvittämiseen ja ehkäisemiseen. Muiden kuin keskeisten yrityssalaisuuksien paljastamisen ehkäisemisen tai selvittämisen kannalta välttämättömiä tunnistamistietoja ei saa käsitellä. Yrityssalaisuuksien keskeisyys määrittyy yhteisötilaajan omasta toiminnasta, toimialasta ja siellä noudatetuista käytännöistä sekä käyttäjälle annetusta ohjeistuksesta käsin. Keskeisiä yrityssalaisuuksia voivat olla esimerkiksi tiedot, jotka antavat yritykselle kilpailuedun tai tiedot, joiden käsittelystä ja suojaamisesta työnantajana toimiva yhteisötilaaja on laatinut erityisohjeet tai jotka se on muuten erikseen ilmoittanut salassa pidettäviksi, koska niihin liittyy merkittävä taloudellinen intressi.
Automaattisen haun käyttäminen on luvattoman käytön tavoin mahdollista, jos edellä kerrotut ennakkovelvoitteet on suoritettu ja edellä mainitut kriteerit yrityssalaisuuden laadun osalta täyttyvät. Tunnistamistietoja saa käsitellä manuaalisesti yrityssalaisuuden paljastamisen selvittämiseksi, jos yrityssalaisuuden voidaan perustellusti epäillä tapahtuneen nimenomaan viestintäverkon tai viestintäpalvelun välityksellä. Lisäksi edellytyksenä on, että
automaattisen hakutoiminnon avulla on havaittu viestinnässä poikkeama;
yrityssalaisuus julkaistaan tai sitä käytetään luvatta; tai
yksittäistapauksessa muusta näihin rinnastuvasta, yleisesti havaittavissa olevasta seikasta voidaan päätellä, että yrityssalaisuus on luvattomasti annettu ulkopuoliselle.