Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Tuloveroilmoitus

    Yhtiön ja osuuskunnan veroilmoitus on annettava verovuodelta, jos yrityksellä on ollut veronalaista tuloa, varoja, velkoja tai muita verotukseen vaikuttavia eriä, tai jos Verohallinto sitä vaatii. Tuloveroilmoitus on annettava myös aloittamisvuodelta, vaikka varsinaista toimintaa ei vielä olisikaan ollut, tai vaikka yritys olisi asetettu konkurssiin. Henkilöyhtiöiden ja elinkeinonharjoittajien on annettava aina veroilmoitus. Verovuosi on yleensä kalenterivuosi. Jos yrityksen tilikautena ei ole kalenterivuosi, verovuosi on se tilikausi tai ne tilikaudet, jotka ovat kalenterivuoden aikana päättyneet. Osakeyhtiöt ja osuuskunnat antavat kuitenkin veroilmoituksen kultakin tilikaudelta erikseen. Veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa kunkin tilikauden päättymisestä.

    Osakeyhtiön ja osuuskunnan on annettava veroilmoitus sähköisesti ilman erillistä kehotusta. Yhteisön ilmoituksen antaminen on yrityksen hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla.

    Puutteellisesta, virheellisestä tai kokonaan puuttumaan jääneestä veroilmoituksesta määrätään yleensä myöhästymismaksu tai veronkorotus. Ennen veronkorotuksen määräämistä yritykselle varataan kuitenkin tilaisuus tulla kuulluksi ja korjata mahdollinen virhe.

    Verotukseen voi hakea muutosta verotuksen valmistumisen jälkeen. Muutosta haetaan verotuksen oikaisulautakunnalle tehtävällä oikaisuvaatimuksella, joka on tehtävä kolmen vuoden kuluessa verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta lukien. Oikaisulautakunnan päätöksestä voi edelleen valittaa hallinto-oikeuteen. Verotuspäätöksen mukainen vero on lähtökohtaisesti maksettava muutoksenhausta huolimatta. Veron ulosotto voidaan kuitenkin hakemuksesta kieltää tai keskeyttää muutoksenhaun ajaksi.

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.