Salassapitosopimus vai salassapitolauseke?
Salassapidosta voidaan sopia erillisellä sopimuksella tai salassapitoa koskeva lauseke voidaan ottaa osaksi muuta sopimusta. Tällaista muussa sopimuksessa olevaa salassapitoehtoa kutsutaan salassapitolausekkeeksi. Tarkoitukseltaan ja sisällöltään lauseke on tavallisesti samanlainen kuin erillinen sopimus. Jos salassapitolauseke on osa muuta sopimusta, määräytyy myös esimerkiksi vahingonkorvaus sopimusrikkomuksesta kyseisen sopimuksen mukaan.
Yleensä sopimuksissa on rajattu vastuuta siten, että välillisiä vahinkoja, kuten saamatta jäänyttä voittoa ei korvata. Salassapidon tarkoitus voi kuitenkin vaatia laajempaa vastuuta kuin yleensä sopimuksissa. Tarvittaessa voidaankin sopia esimerkiksi erillisestä sopimussakosta salassapitovelvoitteen rikkomisesta.
Yleensä erillinen salassapitosopimus tehdään silloin, kun muuta sopimusaineistoa ei vielä ole. Toisaalta salassa pidettävä aineisto voi olla niin laaja ja merkittävä, että koetaan luontevaksi laatia erillinen sopimus salassapidosta. Jos päädytään tekemään salassapitolauseke osana muuta sopimusta, on syytä tarkistaa, ettei kyseisessä sopimuksessa ole rajattu pois välillisistä vahingoista aiheutuvia vastuita. Salassapidon rikkomisesta aiheutuu tyypillisesti nimenomaan välillisiä vahinkoja, joten välilliset vahingot tulisi tältä osin tulla korvattavaksi. Jos välilliset vahingot halutaan korvattaviksi, on salassapidon osalta muistettava tehdä poikkeus sopimuksen yleisistä vastuunrajoituksista.