Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Sopimustuotteiden, sopimusalueen ja jakeluoikeuksien määrittely

    Sopimuksessa sovitaan sopimuksen puitteissa myytävistä tuotteista. Osapuolten kannattaa usein sopia siitäkin, kuuluvatko samaan tuoteryhmään syntyneet uudet tuotteet myös sopimuksen piiriin automaattisesti vai edellyttääkö se toista sopimusta tai sopimuksen täydentämistä.

    Jälleenmyyjän toimialue tulee määritellä mahdollisimman selvästi esimerkiksi luettelemalla sopimusalueeseen kuuluvat maat.

    Samalle toimialueelle voidaan hankkia useitakin jälleenmyyjiä, jos ei ole sovittu jälleenmyyjän yksinoikeudesta. Usein jälleenmyyjälle kuitenkin myönnetään yksinoikeus sopimusalueella. Tällöin päämies ei voi nimittää muita jälleenmyyjiä tai myydä itse tuotteita yksinoikeusalueella. Päämiehelle voidaan myös antaa oikeus suoraan myyntiin alueella jälleenmyyjän rinnalla kaikkien tai joidenkin tuotteiden osalta. Yksinoikeudesta sovittaessa on syytä määritellä tarkasti oikeuden laajuus. Lisäksi kannattaa huomioida kilpailulainsäädännön asettamat ehdot yksinoikeudelle.

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.