Vapaus päättää sopimuksen sisällöstä

Sopimuskumppaneilla on varsin kattava oikeus päättää, mitä sopimukseen kirjoitetaan ja mitä asioita sopimus sisältää. Osapuolet voivat jopa poiketa ns. tahdonvaltaisen lainsäädännön, kuten kauppalain säädöksistä sopimuksellaan.  Lainsäädäntö tulee aukkotapauksissa täydentämään osapuolten välistä sopimusta.

Suomen lainsäädäntö asettaa kuitenkin tiettyjä reunaehtoja sille, mitä sopimuksissa voidaan sopia. Oikeussuojaa eivät saa sopimukset, jotka koskevat esimerkiksi pimeän kauppahinnan maksamista asunnosta tai laittomasta uhkapelistä saatuja voittoja. Tällaiset sopimukset ovat siten vailla oikeusvaikutuksia, eikä niitä voida panna täytäntöön.

Lainsäädännössä heikomman sopimuskumppanin suojaaminen on katsottu tarpeelliseksi, vaikka samalla on jouduttu rajoittamaan osapuolten vapautta päättää sopimuksen sisällöstä. Näin on erityisesti kuluttajakaupassa ja työoikeudessa. Kuluttajakaupan ja työsopimusten osalta lainsäädännössä on paljon pakottavia säännöksiä, joista ei voi sopimuksella poiketa työntekijän tai kuluttajan vahingoksi. Kuluttajan ja työntekijän on katsottu olevan siinä määrin heikommassa asemassa kuin sopimuskumppanina olevat yritykset, että sopimusvapauden rajoittaminen lainsäädännön keinoin on oikeutettua. Sopimusvapautta kuluttajien kanssa toimittaessa rajoittaa kuluttajansuojalaki. Työsopimuksiin sovelletaan työsopimuslakia sekä lukuisia muita työoikeudellisia lakeja, jotka asettavat erilaisia rajoituksia sopimusten sisällölle.

Sisältövapautta voi osittain heikentää myös sopimuksen kohtuullistaminen. Sopimukseen otettua sopimusehtoa voidaan siis sovitella tai jättää se kokonaan huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Tämä on harvinaisempaa yritysten välisissä sopimuksissa.