Luotoista yleisesti

Luotonannossa rahoittaja (esimerkiksi pankki) antaa tietoa sen tarjoamista luottovaihtoehdoista, luoton keskeisistä ehdoista ja luottoon liittyvistä kustannuksista. Luottoa myöntäessään rahoittaja selvittää käytettävissään olevilla tiedoilla asiakkaan maksukyvyn ja edellyttää asiakkaalta tarpeellisiksi katsomiaan vakuuksia.

Rahoittaja pyrkii turvaamaan oman saatavansa selvittämällä asiakkaan toiminnan menestymisen mahdollisuuden.

Luototusmuotoja on erilaisia. Seuraavassa on esitelty lyhyesti tavallisimpia luotoiksi katsottavia rahoitusmuotoja.

• Luotollinen tili soveltuu parhaiten kassanhallinnan välineeksi tilapäisten kassa-alijäämien varalta. Tilin kustannus perustuu tavallisesti sekä luottorajan mukaan määräytyvään provisioon että käytetyn todellisen luoton mukaan määräytyvään vaihtelevaan provisioon.

• Tavanomainen pankkilaina ja sen hinta eli korkomarginaali räätälöidään ehdoiltaan usein asiakkaan tarpeen, maksukyvyn ja käytettävissä olevien vakuuksien (kiinteä omaisuus, irtain omaisuus, takaukset) vakuusarvon mukaan.

• Vekseleitä käytetään Suomessa normaalisti joko lyhytaikaisten kertaluonteisten likviditeettialijäämien kattamiseen tai vekselilimiitin rajoissa jatkuvana luottona.

• Notariaattilaina on kolmannen osapuolen antama ja pankin välittämä luotto jossa lainanantaja jää velalliselle tuntemattomaksi.

• Arvopaperien takaisinostosopimuksessa eli ns. repokaupassa pankki tai muu kaupan vastapuoli ostaa määräajaksi velallisen arvopapereita sitoutuen myymään ne takaisin tietyn ajan kuluttua. Luoton kustannus määräytyy arvopapereiden osto- ja myyntihinnan välisenä erotuksena, joka käsitellään kirjanpidollisesti korkona.

Luottojen ehdot ja niissä käytettävä dokumentaatio vaihtelevat. Esimerkiksi tavallinen pankkilaina myönnetään usein käyttämällä velkakirjaa ja maksusuunnitelman sisältävää sopimusta.