Leasingrahoitus
Leasingrahoituksella tarkoitetaan laitteiden tai tuotantovälineiden pitkäaikaista vuokrausta. Leasingrahoituksessa on kyseessä kolmikantainen järjestely, jossa ovat mukana rahoituskohteen vuokraaja, kohteen myyjä sekä rahoitusyhtiö. Leasingrahoituksesta on erilaisia versioita, joita käytetään riippuen siitä, kuuluuko vuokraukseen myös vuokrakohteen käyttöön liittyviä palveluita. Rahoitusleasingissä (financial leasing) rahoitusyhtiö ostaa tuotantovälineen myyjältä ja vuokraa sen edelleen käyttäjälle eli vuokralleottajalle. Käyttöleasingissä (operational leasing) vuokralleottaja sopii vuokrakohteen myyjän kanssa vuokrakohteeseen liittyvistä kiinteähintaisista palveluista (esim. ylläpito), joiden osuuden rahoitusyhtiö laskuttaa vuokralaskuilla rahoitusosuuden yhteydessä ja tilittää eteenpäin palvelut tuottavalle myyjälle.
Leasingrahoituksen kohteina voivat olla kaikki tuotantovälineet, kuten esimerkiksi koneet ja laitteet, autot, konttori- ja atk-laitteistot, nosturit, hallit, kalusteet ja kiinteistöt.
Leasingrahoituksessa rahoitettavalla kohteelle on määritetty jokin prosenttimääräinen arvo sen alkuperäisestä hankintahinnasta (rahoitettavasta määrästä), joka vuokrakohteella on vuokrakauden päättyessä. Tätä arvoa kustutaan jäännösarvoksi ja se voi kohteesta ja vuokra-ajan pituudesta riippuen olla melkein mitä vain 0 % ylöspäin. Vuokralleottajalta rahoitusyhtiö perii vuokrissa jäännösarvon ja hankintahinnan välisen erotuksen jaettuna tasan vuokrakauden vuokraerille. Vuokra koostuu näistä hankintahinnan maksuista ja rahoitusyhtiön rahoituskatteesta, sekä käyttöleasingissa vuokraan sisällytettävästä palveluosuudesta. Leasingvuokrat laskutetaan yleensä etukäteen ja vuokrasopimuksessa sovituin välein, joka voi olla esim. kuukausittain tai neljännesvuosittain. Mikäli vuokrakohde on arvonlisäverollinen, sisältää vuokra myös arvonlisäveron.
Leasingsopimuksen etuna on, että yritys voi tehdä investointeja ilman erityisiä vakuuksia, sillä vuokrakohde toimii leasingrahoituksessa rahoituksen vakuutena. Lisäksi leasingsopimusta ei pääsääntöisesti käsitellä yrityksen taseessa velkana, jolloin yrityksen pääomarakenne säilyy edullisempana verrattuna lainarahoituksella tehtyihin investointeihin. Myöskään vuokrakohde ei ole vuokralleottajan omaisuutta, joten stiä ei merkitä taseeseen kohteen käyttäjän omaisuutena. Haittana on toisaalta leasingrahoituksen kalleus suhteessa muihin vieraan pääoman rahoitusmuotoihin. Harkitsematon leasingin käyttö ja huono rahoitussuunnittelu saattavatkin johtaa yrityksen hallitsemattomaan velkaantumiseen.
Leasingrahoituksen ja osamaksukaupan ero on siinä, että leasinginrahoituksessa tuotantovälineet käyttöönsä vuokrannut yritys ei tule niiden omistajaksi, vaan omistusoikeus jää sopimuskauden jälkeenkin rahoitusyhtiölle. Joissain tapauksissa leasingvuokrasopimuksissa saattaa olla ehto, että vuokralleottajan on löydettävä vuokrakohteelle vuokrakauden päätteeksi jokin ulkopuolinen ostaja, jonka rahoitusyhtiö hyväksyy.
Leasingsopimusten sisällöstä, ks. [Leasingsopimukset].