Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Lahjat

    Yhtiökokouksessa voidaan päättää yhtiön taloudelliseen tilaan ja muihin olosuhteisiin nähden kohtuullisen suuruisen lahjan antamisesta yleishyödylliseen tarkoitukseen. Myös hallitus voi antaa vastaaviin tarkoituksiin varoja, joiden merkitys on vähäinen yhtiön tilanteeseen nähden. Näistä rajoituksista poikkeava lahjoitus voi tulla tarkasteltavaksi laittomana varojen jakona.

    On kuitenkin huomattava, että rajoitukset koskevat vain ns. ”aidosti vastikkeettomia” lahjoja, jotka eivät liity yhtiön liiketoimintaan. Useita tavanomaisia lahjoituksia esimerkiksi hyväntekeväisyys- tai yleishyödyllisiin tarkoituksiin voidaan myös pitää liiketoimintaan kuuluvina, kun lahjoitukset tehdään esimerkiksi yhtiön julkisuuskuvan parantamiseksi tai liiketoimintaa lähellä olevan tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi.

    Lahjoituksen sallittavuutta harkittaessa rajanveto jää viime kädessä yhtiön johdon tehtäväksi.

    Lait (FINLEX)

    • Osakeyhtiölaki, 13 luku⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.