Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Sopimuksen sovittelu ja tulkinta

    Jos kuluttajasopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, voidaan ehtoa sovitella kuluttajan hyväksi. Kohtuuton sopimusehto voidaan jättää myös kokonaan huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja olojen muuttuminen sekä muut seikat. Sopimusta voidaan yksittäistapauksessa sovitella niin, ettei kokonaistilanne kuluttajan kannalta muodostu kohtuuttomaksi. 

    Jos sopimuksen sisällöstä syntyy erimielisyyttä kuluttajan ja elinkeinoharjoittajan välillä, joudutaan sopimuksen ehtoja tulkitsemaan. Erityisenä tulkintasääntönä pidetään niin sanottua epäselvyyssääntö. Jos kuluttaja ei ole ollenkaan päässyt vaikuttamaan sopimusehtoihin, vaan on käytetty esimerkiksi elinkeinonharjoittajan vakioehtoja, ja ehdon merkityksestä syntyy epäselvyyttä, tulkitaan sopimusehtoa kuluttajan hyväksi. Olosuhteiden muuttumista ei saa ottaa ehdon tulkinnassa huomioon kuluttajan vahingoksi, jos ehto on ollut kohtuuton sopimuksen laatimishetkellä vallinneissa olosuhteissa. 

    Kuluttajansuojaa kohtuuttomia sopimusehtoja vastaan toteutetaan yksittäistapauksissa tuomioistuimessa tai muissa valvontaelimissä. Jotta tuomioistuin voi olla mukana sovittelussa, täytyy siellä nostaa riitakanne.

    Lait (FINLEX)

    • Kuluttajansuojalaki⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.