Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Työntekijän ulkopuoliselle aiheuttama vahinko

    Työntekijä voi aiheuttaa työssään vahinkoa myös muulle kuin työnantajalle. Kyseessä voi olla esimerkiksi työtoveri, asiakas tai työpaikalla oleva sivullinen.

    Työnantaja on tällaisissa tilanteissa velvollinen korvaamaan vahingon kärsijälle työntekijän tälle aiheuttaman vahingon. Työnantaja voi kuitenkin jälkikäteen periä työntekijältä vahingon kärsineelle maksamansa korvauksen. Työntekijä voi olla velvollinen korvaamaan työnantajalleen määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos kuitenkin työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei hänelle synny korvausvastuuta lainkaan.

    Hyvä esimerkki työnantajan ja työntekijän vastuista on tapaus, jossa kiinteistönvälitysliikkeen palveluksessa ollut kiinteistönvälittäjä oli laiminlyönyt huolehtia siitä, että kiinnitysten kuolettamiseen liittyneen kauppakirjan ehdon toteutumisen edellytykset oli varmistettu ennen loppukauppahinnan maksamista. Ostajat olivat myöhemmin joutuneet maksamaan myyjän velan. Kiinteistönvälitysliike oli velvollinen korvaamaan ostajille aiheutuneen vahingon. Kiinteistönvälitysliikkeellä oli oikeus periä maksamansa korvaus kiinteistönvälittäjältä.

    Työnantajan korvausvelvollisuus työntekijän muulle kuin työnantajalle aiheuttamista vahingoista koskee vain työntekijän työssään aiheuttamia vahinkoja. Jos työntekijän aiheuttama vahinko ei liity työhön, työnantajalla ei ole korvausvelvollisuutta.

    Lait (FINLEX)

    • Työsopimuslaki, 12 luku⁠
    • Vahingonkorvauslaki⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2026. All rights reserved.