Itsenäinen yrittäjä
Lainsäädännössä ei ole määritelty yksiselitteisesti itsenäistä yrittäjää. Esimerkiksi elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa itsenäisen yrittäjän toiminta on määritelty laaja-alaisesti ammatti- ja liiketoiminnaksi. Elinkeinonharjoittaja tarkoittaa yleensä elinkeinotoimintaa harjoittavaa yksityishenkilöä (yksityinen elinkeinonharjoittaja) tai yhtiötä. Yksityinen elinkeinonharjoittaja -nimitystä käytetään synonyymina toiminimelle. Jo käsitteiden määrittelemättömyys merkitsee sitä, että ratkaisu työsuhteen ja yrittäjätoiminnan välillä on tehtävä yksittäistapauksittain.
Itsenäisen yrittäjän käsitteelle tunnusomaisia yleisiä piirteitä ovat käytännössä ansiotarkoitus, taloudellinen riski, toiminnan laajuus, yleisyys, julkisuus, itsenäisyys ja pääoman menettämisen riski.
Käytännössä ei siis ole aina selvää, onko kyseessä itsenäinen yrittäjä vai työsuhteinen työntekijä. Esimerkiksi alihankkija – toimeksiantaja-suhde voidaan katsoa työntekijä – työnantaja-suhteeksi. Ratkaisevia ovat työnteon todelliset olosuhteet, eli että työtä tehdään itsenäisesti eikä työnantajan tai toimeksiantajan johdon ja valvonnan alaisena. Näihin olosuhteisiin on hyvä kiinnittää huomiota, sillä jos kyseessä oleva sopimussuhde katsotaan työsuhteeksi, on työnantaja vastuussa esimerkiksi työnantajamaksuista, kuten ennakonpidätyksestä ja sosiaalivakuutusmaksuista. Työnantajaa velvoittavat myös muut työoikeuden säännöt, kuten palkanmaksu sairauspoissaolojen aikana ja työntekijän irtisanomissuoja. Toimeksiantaja voi turvata asemaansa vielä ottamalla sopimukseen alihankkijan kanssa niin kutsutun palautuslausekkeen, jossa sopimuskumppani velvoitetaan palauttamaan työnantajamaksuja vastaava summa, jos sopimussuhde katsottaisiin myöhemmin työsuhteeksi.