Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Irtisanomisaika

    Toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättäminen edellyttää sekä työnantajalta että työntekijältä irtisanomisajan noudattamista. Irtisanomisajan pituus määräytyy yleensä joko työsopimuslain tai työnantajaa sitovan työehtosopimuksen mukaan.

    Työsopimuslain mukaan irtisanomisaika on sopimuksenvarainen asia. Se voidaan sopia kuitenkin enintään kuuden kuukauden pituiseksi. Jos työnantaja ja työntekijä ovat sopineet tätä pitemmästä irtisanomisajasta, on noudatettava kuuden kuukauden irtisanomisaikaa.

    Työsopimuslaissa ei ole säädetty vähimmäisirtisanomisaikaa. Työsopimusosapuolet voivat siis sopia, että työsopimus voidaan irtisanoa jopa ilman irtisanomisaikaa, ellei työnantajaa sitovasta työehtosopimuksesta muuta johdu.

    Irtisanomisaika voidaan sopia myös sellaiseksi, että työnantajan on noudatettava pitempää irtisanomisaikaa, kuin mitä työntekijän irtisanoutuessaan tulee noudattaa. Työntekijän irtisanoutumisaika ei sen sijaan voi olla pidempi kuin työnantajan.

    Elleivät osapuolet ole työsopimuksessa sopineet muuta tai työehtosopimuksessa ole muuta sovittu, työnantajan on noudatettava seuraavia irtisanomisaikoja:

    • 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään yhden vuoden

    • yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli vuoden mutta enintään neljä vuotta

    • kaksi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli neljä mutta enintään kahdeksan vuotta

    • neljä kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli kahdeksan mutta enintään 12 vuotta

    • kuusi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli 12 vuotta.

    Jos työntekijä itse päättää irtisanoutua, irtisanomisaika on:

    • 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään viisi vuotta

    • yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli viisi vuotta.

    Työehtosopimuksissa tai niiden osana noudatettavissa irtisanomissuojasopimuksissa on yleensä sovittu irtisanomisajoista. Jos työnantaja on sidottu työehtosopimukseen, työsopimusosapuolet eivät voi sopia lyhyemmistä irtisanomisajoista, kuin mitä työehtosopimuksessa on määrätty. Osapuolet voivat kuitenkin sopia työehtosopimuksen määräämiä pitemmistä irtisanomisajoista. Enimmäisirtisanomisaika on tällaisessakin tapauksessa kuusi kuukautta.

    Lait (FINLEX)

    • Työsopimuslaki, 2 luku⁠
    • Työsopimuslaki, 6 luku⁠

    Ulkoiset tietolähteet

    • Yleissitovat työehtosopimukset ja yleissitovuuspäätökset⁠

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.