Siirry fondia.com -sivustolle

primary_areas

    Sisältö koskee Suomen lainsäädäntöä.
     

    Ohjeiden vastainen menettely

    Työntekijän on noudatettava työnantajan työtä koskevia määräyksiä. Jos työntekijä ei noudata työnantajan määräyksiä, työnantajalla on oikeus irtisanoa työntekijän työsuhde. Jotta työnantajalla olisi riittävä peruste irtisanomiseen, työntekijälle annetun ohjeen tulee olla riittävän selkeä. Työnantajan ohjeiden noudattamatta jättäminen on lisäksi oltava vakavaa ja toistuvaa. Työntekijän käytöstä tulee verrata yrityksessä noudatettuun käytäntöön.

    Työsuhteen päättäminen ohjeiden vastaisen menettelyn perusteella edellyttää yleensä, että työntekijälle on annettu ennen irtisanomista varoitus. Se, että työnantajalla olisi oikeus irtisanoa työntekijän työsopimus ohjeiden vastaisen menettelyn takia, ei sen sijaan edellytä, että työnantajalle olisi koitunut työntekijän menettelystä vahinkoa.

    Se, että työntekijä ei noudata työnantajan ohjeita, ei tavallisesti riitä perusteeksi purkaa työsopimus päättymään heti. Lähinnä tapauksissa, jossa työntekijä tahallisesti tai välinpitämättömyydellään vaarantaa työturvallisuuden, työnantajalla voi olla peruste työsopimuksen purkamiseen.

    We law your business.

    Tietosuoja⁠Tietosuoja⁠
    Evästeet⁠Evästeet⁠
    Käyttöehdot⁠Käyttöehdot⁠
    Ota yhteyttä⁠Ota yhteyttä⁠

    Copyright © Fondia 2022. All rights reserved.