Luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun irtisanomissuoja
Työehtosopimuksen perusteella valitulla luottamusmiehellä ja työsopimuslain mukaisella luottamusvaltuutetulla on erityinen irtisanomissuoja. Ensinnäkin heidät voidaan irtisanoa henkilöstä johtuvilla perusteilla vain, jos enemmistö heidän edustamistaan työntekijöistä siihen suostuu. Suostumus voidaan hankkia asian vuoksi koolle kutsutussa kokouksessa tai kirjallisella kyselyllä.
Jos työnantajalla sen sijaan on oikeus purkaa luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun työsopimus henkilöstä johtuvalla purkuperusteella päättymään välittömästi, ei työsopimuksen purkaminen edellytä työntekijöiden enemmistön suostumusta. Työnantajan kannattaa kuitenkin huomioida luottamusmiehen asema ja varautua esittämään purkamisen perusteet.
Edellä mainitun lisäksi luottamusmies ja luottamusvaltuutettu voidaan irtisanoa taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä vain, jos työ päättyy kokonaan eikä työnantaja voi järjestää tällaiselle työntekijälle hänen ammattitaitoaan vastaavaa tai muutoin sopivaa työtä taikka kouluttaa häntä sellaiseen. Sama koskee myös luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun irtisanomista saneerausmenettely- ja konkurssitilanteissa.
Työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuoja on vastaavanlainen.
Luottamusmiehen asemasta ja irtisanomissuojasta on usein sovittu myös työehtosopimuksilla. Sopimusmääräyksiä on tällöin noudatettava. Jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole tai siinä ei ole luottamusmiestä koskevia määräyksiä, on noudatettava edellä mainittuja lain säännöksiä.