Työeläkemaksu
Työeläkkeestä yleisesti
Työeläke on työansioiden ja karttumisprosentin avulla määräytyvä summa, jonka työntekijä saa kuukausittain eläkkeelle jäätyään. Yksityisen sektorin työeläkkeet rahoitetaan pääosin työnantajien ja työntekijöiden maksamilla vakuutusmaksuilla, joista osa käytetään nykyisten eläkkeiden maksamiseen ja osa rahastoidaan tuleviin eläkemenoihin. Työeläkemaksut maksetaan lähes kaikista työansioista ja niistä kertyy työeläkettä.
Työnantajan velvollisuus on järjestää työntekijöille eläketurva joko vakuuttamalla työntekijät tai vaihtoehtoisesti perustamalla eläkekassa tai -säätiö. Yleisin tapa on tehdä vakuutussopimus eläkevakuutusyhtiön kanssa.
TyEL:n piiriin kuuluvat työntekijät
Kaikki yksityissektorin työntekijät (merimiehiä lukuun ottamatta) vakuutetaan alasta ja työsuhteen kestosta riippumatta työntekijän eläkelain (TyEL) mukaan. Työntekijän vakuuttamisvelvollisuus alkaa 17 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin työntekijä täyttää 68 vuotta. TyEL-vakuuttaminen koskee työntekijöitä, joiden kuukausiansio ylittää tietyn tason.
Johtavassa asemassa oleva osakeyhtiön toimihenkilö ja muussa yhteisössä johtavassa asemassa oleva henkilö ovat työeläkkeen piirissä, vaikka he eivät olekaan työsuhteessa osakeyhtiöön tai yhteisöön. Työntekijän eläkelain piirissä ei kuitenkaan ole johtavassa asemassa oleva osakeyhtiön toimihenkilö, joka omistaa joko yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa enemmän kuin puolet yhtiön osakepääomasta tai näiden henkilöiden omistamien osakkeiden äänimäärä on enemmän kuin puolet kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, vaan heihin sovelletaan yrittäjän eläkeakia. Yrittäjän eläkelaki koskee myös sellaista osakeyhtiössä johtavassa asemassa työskentelevää osakasta, joka omistaa yksin yli 30 % yhtiön osakkeista. Myös avoimen yhtiön yhtiömies tai muun yhteisön tai yhtymän sellainen osakas tai yhtiömies, joka on henkilökohtaisesti vastuussa yhteisön tai yhtymän velvoitteista ja sitoumuksista, on yrittäjän eläkelain piirissä.
Tilapäisesti ulkomaille lähetetyt ja ulkomailla työskentelevät työntekijät vakuutetaan myös Suomessa TyEL:n mukaan tietyin edellytyksin.
Epäselvissä tapauksissa Eläketurvakeskus ratkaisee työn teettäjän, työntekijän, työn suorittajan tai eläkelaitoksen hakemuksesta, sovelletaanko työhön tätä lakia.
Vakuutusmaksumäärät
Työeläkevakuutusmaksut peritään sekä työnantajalta että työntekijältä.
Työnantajan työeläkemaksut määräytyvät yrityksen maksamien vakuutukseen kuuluvien työntekijöiden palkkasummien mukaan.
Työnantaja vastaa eläkelaitokselle myös työntekijän eläkemaksun maksamisesta eli työnantaja pidättää työntekijän osuuden palkasta ja maksaa sen vakuutusyhtiölle työntekijän puolesta.
Eläkevakuutushakemus
TyEL-vakuutus on otettava viimeistään ensimmäisen palkanmaksun jälkeen, ennen kuin ansiot on ilmoitettava tulorekisteriin, pääsäännön mukaan 5 päivän kuluessa palkanmaksusta. Myöhässä tehdystä vakuutushakemuksesta seuraa yleensä korotus vakuutusmaksuun (laiminlyöntimaksu). Eläkevakuutus tulee ottaa vakuutusyhtiöstä, joka on saanut toimiluvan. Vakuutus hoidetaan Työntekijän eläkevakuutuksen hakemuslomakkeella. Työnantaja on velvollinen laittamaan näkyviin tiedon siitä, missä eläkelaitoksessa työntekijöiden lakisääteinen turva on järjestetty, ja lisäksi työsopimuslain mukaan työnantajan on ilmoittava työntekijälle kirjallisesti vakuutuslaitos, jossa työnantaja on järjestänyt työntekijän eläketurvan.
Työsuhdeilmoitus
Työnantajan tulee ilmoittaa vakuutusyhtiölle työntekijän eläkelain piiriin kuuluvien työntekijöiden työsuhteiden alkamisesta sekä työntekijöiden yksilöidyt tiedot. Tämä tehdään vakuutushakemuksen yhteydessä. Ilmoitettavia tietoja ovat työntekijän nimi, henkilötunnus, työsuhteen alkamispäivä ja palkka. Myös työsuhteen päättymisestä tulee ilmoittaa vakuutusyhtiölle.
Ilmoitukset työsuhteen alkamisista ja päättymisestä tulisi tehdä viipymättä ja vähintään neljännesvuosittain. Ilmoitus tehdään vakuutusyhtiön TyEL-työsuhdeilmoituslomakkeella.
Vakuutusmaksut
TyEL-maksu perustuu maksettuihin palkkoihin. Työeläkelaitokset saavat palkkatiedot tulorekisteristä ja laskvat TyEL-maksun niiden mukaan. Maksutavasta voi sopia tarkemmin oman työeläkeyhtiön kanssa.
Työeläkkeistä ja työeläkemaksuista voi tiedustella mm. Eläketurvakeskukselta ja työeläkeyhtiöiltä.