Sopimusperusteisen lomautuksen perusteet
Työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia lomauttamisesta. Lomauttamisesta voidaan sopia vain työsuhteen kestäessä kussakin konkreettisessa yksittäistapauksessa. Sen sijaan työsopimusta solmittaessa ei saa sopia normaalia lievemmistä lomautusperusteista.
Sopimus lomauttamisesta on tehtävä työnantajan aloitteesta. Lomauttamisesta sopiminen on mahdollista vain silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi. Sopimukseen perustuvassa lomauttamisessa työn tai työn tarjoamisen edellytysten tai tuotannollisten ja taloudellisten edellytysten ei tarvitse täyttyä. Työntekijän ja työnantaja tulee kuitenkin olla yksimielisiä lomautuksen tarpeesta työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilanteen kannalta.
Sopimukseen perustuvan lomautuksen on aina oltava määräaikainen. Lomautuksen enimmäiskestoa ei kuitenkaan ole rajoitettu esimerkiksi 90 päivään.