Työsuhdekeksinnöstä maksettava korvaus

Keksijällä on oikeus saada työnantajalta kohtuullinen korvaus tämän ottamista keksinnöistä. Tästä oikeudesta ei voi luopua etukäteen.

Korvauksen määrää laskettaessa tulee lain mukaan huomioida:

• keksinnön arvo

• työnantajan saaman oikeuden laajuus

• työsopimuksen ehdot

• työsuhteeseen liittyvien muiden asioiden merkitys keksinnön syntymiselle.

Keksinnön arvon määrittämisessä käytetään apuna työsuhdekertoimia kahdesta prosentista sataan prosenttiin. Luku on sitä suurempi, mitä kaukaisempi yhteys keksinnöllä on työsuhteeseen ja vastaavasti sitä pienempi, mitä läheisempi yhteys keksinnöllä on työsuhteeseen. Toisin sanoen työntekijällä on oikeus saada sitä suurempi korvaus työsuhdekeksinnöstä, mitä etäisemmin keksintö liittyy työntekijän työtehtäviin.

Lähtökohtana arvoa määritettäessä on työnantajan keksinnöstä saama taloudellinen hyöty. Tämä ei kuitenkaan aina ole toimiva tapa. Tällöin suuntaa voidaan hakea arvioimalla oletetun lisenssin arvo. Toisinaan keksinnön arvo joudutaan puhtaasti arvioimaan.

Monesti käy niin, että keksinnöistä maksetaan niin sanottu vakiokorvaus. Tällaiset korvaukset määräytyvät työnantajan työsuhdekeksintöohjesäännössä mainitulla tavalla. Ohjesääntö on sopimus, jota työnantaja ja työntekijä ovat sopineet noudattavansa. Työntekijän oikeutta kohtuulliseen korvaukseen ei tällaisella sopimuksella voida kuitenkaan kiertää.

Työsuhdekeksintölautakunta voi antaa suosituksia sopivasta korvauksesta sekä työnantajan että keksijän pyynnöstä.

Korvausasia voidaan viedä myös markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Työntekijän on pantava korvauskanne vireille kymmenen vuoden kuluessa keksinnön oikeuksien haltuunotosta. Muutoin oikeus korvaukseen menetetään. Kanne voidaan joka tapauksessa panna vireille vuoden kuluessa patentin myöntämisestä.